Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut langettaa 25 prosentin tullimaksut tuontituotteille Meksikosta ja Kanadasta, ...
Tässä tapauksessa Taivaskeron tunturille nousemassa olleet ihmiset laukaisivat tahtomattaan lumivyöryn noin viidenkymmenen ...
Puolijohdeyhtiö Nvidian osake halpenee paraikaa historiallisen jyrkästi. Kello 20 Suomen aikaa yhtiön osake oli halventunut ...
Etelä-Amerikassa on meneillään suurvaltapolitiikkaa, jossa Trumpin uhkaukset Kolumbialle saattavat lopulta pelata Kiinan ...
Miestä ei nähdä tällä kaudella pelikentillä. Kyseessä on jo kolmas kerta, kun sama polvi on jouduttu leikkaamaan kahden viime ...
Vihreiden Pekka Haavistoa spekuloitiin EU:n erityisedustajaksi hoitamaan Serbian ja Kosovon välistä vuoropuhelua.
Ylen suurimman radiokanavan Radio Suomen alueelliset lähetykset loppuvat nykyisessä muodossaan, kertoo Lapin Kansa. Lehden ...
Tekoäly-yhtiö Deepseek kertoo väliaikaisesti rajoittavansa rekisteröitymistä yhtiön palveluihin, jotta niitä voi edelleen ...
Miehet olivat Anssi Saarimaa, Antti Vestola ja Veikko Lappalainen. Juuri keksityn lautapelin nimi oli Keravan mafia. Se se on ...
Latvian televisio- ja radiokeskuksen merikaapeli vaurioitui sunnuntaina aamuyöllä Ruotsin talousvyöhykkeellä Itämerellä.
Saksassa tapahtui jälleen veitsi-isku, josta epäillään turvapaikanhakijaa. Palomuuri äärioikeistoa vastaan horjuu, jos ...
Neljäs kaapelirikko Itämerellä puolentoista vuoden sisään osuu hetkeen, jolloin Nato on juuri tehostanut valvontaa Itämerellä ...